16.7.2021 klo 13:23
Uutinen

Suomen uhkarohkein yrittäjä valittiin – Voittaja kehitti juustotaxin, joka pelasti koronakurimuksesta

Laura Salosen ennakkoluuloton idea juustojen kotiinkuljetuksesta kannatti.

Yrittäjäkassa järjesti kesäkuussa kuudetta kertaa nettikilpailun, jossa etsittiin Suomen uhkarohkeinta yrittäjää. Voittajaksi on valittu Juustoansan yrittäjä Laura Salonen.

Kilpailuun tuli toistasataa ehdotusta. Voittajan valinnassa painoi ennakkoluulottomuus. Salonen ryhtyi juustokauppiaaksi juuri ennen koronakriisiä tavoitteenaan säilyttää juustomyymälä Helsingin Vanhassa Kauppahallissa.

– Lauran usko omaan tekemiseen ja rautainen asenne ei ole horjunut koronankaan edessä, vaan hän innovoi ja kehitti muun muassa juustotaxin, jonka avulla hänen yrityksensä pysyi pystyssä, kun asiakkaat katosivat viime vuoden koronarajoitusten myötä, Yrittäjäkassan kassanjohtaja Merja Jokinen perustelee.

– Tämä oli hieno yllätys. Tuntuu tietysti hyvältä saada tunnustusta työstään, vaikken sellaista ole odottanutkaan, Salonen kommentoi valintaa.

Hän luonnehtii puolentoista vuoden yrittäjäuraansa paikoitellen uhka- ja tyhmänrohkeaksi kokeilun ajaksi.

– Viimeiset 1,5 vuotta yrittäjänä on ollut ihan hurjaa koronan tultua ja kuluttajakäyttäytymisen muututtua. Yrittäjyysaikani on vaatinut valtavasti uuden kehittämistä, reagointia, kokeilua välillä jopa uhka- ja tyhmänrohkeasti, hurjasti töitä, ponnisteluja ja epäonnistumisiakin. Silti olen yrittänyt pitää positiivisen fiiliksen yllä, vaikka henkisesti onkin ollut raskasta.

Epäonnistumisen pelko vaivasi pitkään

Helsingin Vanha kauppahalli on Helsingin tunnetuimpia vierailukohteita. Salosen yrityksen alku oli heti lupaava, kunnes korona iski.

– Reilun kahden kuukauden yrittäjyyden jälkeen siirsin Juustoansan tuplasti kookkaampaan, mutta kalliimpaan liiketilaan. Juuri kun sain toiminnan kunnolla käyntiin, iski korona.

Maaliskuun alussa asiakkaat kaikkosivat ja jotain piti keksiä. Salonen kehitti vuorokaudessa idean Juustotaxista. Kyseessä on palvelu, jolla juustoja voi tilata kotiovelle. Salonen leikkasi ja paketoi jokaisen lähetyksen itse ja liitti mukaan tsemppiviestin. Sosiaalisessa mediassa idea sai vahvaa kannatusta.

Juustoansan someyhteisö on ollut muutenkin merkittävänä tukena vaikeina aikoina.

– Someyhteisö on pitänyt minua pinnalla henkisesti vaikeina aikoin. Näen yhteisön jäsenet tietynlaisina sparraajina, joilta saa samalla suoran palautteen. Juustoansan fanit ovat yhtä kuin Juustoansa ja tämä hyvänmielen brändi sekä yhteisö on selvinnyt yhdessä myös korona-ajan yli.

Ennen yrittäjyyttä Salonen toimi media- ja viestintäalalla. Hän kärsi usein stressistä ja epäonnistumisen pelosta.

– Entisessä elämässäni olin vuosia kiireinen, väsynyt, stressaantunut, ja pahimpana kaikesta, en oikein läsnä missään. Pelkäsin epäonnistumisia. Ajatukseni olivat aina tulevassa, tai märehtimässä jo menneitä asioita, mutta koskaan ei läsnä tässä hetkessä. Elin silloin liian paljon työlle. Yrittäjyys mahdollistaa minulle tasapainoisemman elämän. Olen onnellinen tästä urasta ja työstä, jota saan tehdä, ja koen oloni hyvin etuoikeutetuksi siitä ilosta, jota saan työssäni ihmisille tarjota. Ilman perhettäni olisin varmaan heittänyt niinä vaikeimpina hetkinä pyyhkeen kehään.

Kuva: Pyry Pietiläinen

toimitus (at) yrittajat.fi